Elettiin vuotta 2016, olin tuolloin 25-vuotias, olin vähän aikaan sitten saanut kuulla, että minulla on aivoaneurysma, ja neurokirurgi suositteli, että se leikattaisiin asettamalla stentti sinne verisuoneen aivoissa jossa se aneurysma on. Voin kertoa, että leikkaus jossa minut nukutetaan ja minun kalloa porataan ja aivoihin kajotaan, pelotti minua aivan H**vetisti, mitä jos kuolen, mitä jos halvaannun, mitä jos, mitä jos. Olin pienen 6-vuotiaan tytön yksinhuoltaja äiti, kuka minun tytöstä huolehtii jos minulle jotakin tapahtuu. Asia ymmärrettävästi herätti hyvin paljon tunteita.
Olin iltavuorossa töissä ja istuin taukohuoneen sohvalla, mitään erityistä ei siinä hetkessä ollut, ilman mitään varoituksia tunsin kuinka päässäni vain kohisee ja pyörryttää aivan hulluna, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, alkaa vapisuttaa ja tuntuu kuin joku painaisi rintaa enkä saa kunnolla henkeä, kollega oli myös taukotilassa ja minä en siis sanonut sanaakaan, istuin ja tuijotin vain eteenpäin kauhusta jäykkänä, nytkö minä kuolen ja ei kai tuo huomaa, että mulla on joku hätä (perus suomalainen, älkää vain antako minun häiritä).
Soitin silloiselle miesystävälle ja kerroin mitä oli tapahtunut, pyysin häntä tulemaan luokseni yöksi kun pääsen töistä, sillä jos minulle tapahtuu jotakin niin hän voi soittaa apua ja huolehtisi, ettei minun tyttöni jäisi yksin. Hänkin oli vähän huolissaan ja ehdottikin lääkärissä käyntiä. Olo helpotti kyllä, mitä nyt hieman kummallinen olo jäi, joten en mennyt lääkäriin vaan googleen (tietenkin) ja aloinkin olla aika varma, että olin juuri saanut paniikkikohtauksen.
Ei siitä kauaakaan mennyt kun kohtaus tuli uudestaan aivan yllättäen ja pahempana, silloin jo olin aiheesta lukenut ja tiesin mistä on kyse, vaikka ei se siitä helpompaa tehnyt. Aloin huomaamaan kuinka erilaiset tilanteet saivat minut ahdistumaan, ja aloinkin jo etukäteen aina buustaamaan tulevaa paniikkikohtausta.
Olin päättänyt, että vaikka kuinka pahaa tekikin, niin on pakko vain mennä ja tehdä, enkä voi alkaa välttelemään asioita vain sen pelossa, että ahdistaa ja tiedän saavani paniikkikohtauksen. En halunnut antaa ahdistukselle ja paniikkikohtauksille valtaa päättää tekemisistäni, se oli pitkään aivan hirveää, mutta jossain kohtaa aloin löytämään pieniä keinoja helpottaakseni ahdistustani.