Raskausaikana ahdistuneisuuden ja paniikkikohtausten pahentuminen

Edellisessä postauksessa kerroin kuinka paniikkikohtaukseni alkoivat aikanaan, nyt haluan kirjoittaa miten raskaus/odotusaikani meni kun odotin kuopustani.

Tahdoimme mieheni kanssa yhteistä lasta ja syksyllä 2022 tein positiivisen raskaustestin. Olimme molemmat onnellisia asiasta, olihan tämä ihan suunniteltua ja odotettua. Kuitenkin samaan aikaan tunsin valtavaa ahdistusta ja pelkoa ihan kaikesta. Aloin pelkäämään kuolemaa ja olin aivan varma, että jotakin pahaa tapahtuisi. Pikkuhiljaa ahdistus hieman helpotti, kunnes alkoi aivan järkyttävät raskauspahoinvoinnit, oksentelin aivan koko ajan, eikä mikään pysynyt sisälläni, enkä mitään pystynyt oikein syömäänkään, kun kaikki etoi minua niin paljon. Elinkin pitkään mandariineilla ja pipsa possu smoothieilla. :)

Jouduin käymään tiputuksessa kun menin niin huonoon kuntoon, ja tämä kaikki sai ahdistukseni pahenemaan todenteolla, itkin ja pelkäsin jatkuvasti, että selviänkö tästä.

Sain neuvolasta lähetteen neuvola psykologille ja siellä kävin joka toinen viikko. Minulla oli aivan ihana psykologi, niin lämmin ja ymmärtäväinen.

Psykologilla käytännössä itkin tämän tunnin aina ja vuodatin aivan kaiken pahan olon ja pelot ulos, se kyllä toi helpotusta aina hetkeksi.

Koitin etsiä netistä raskaudesta ja kuolemanpelosta, mutta en juuri löytänyt vertaistuellista apua ajatuksille. Se mikä auttoi jonkin verran, oli kun psykologi sanoi, että yllättävän moni kokee kuolemanpelkoa raskaana, varsinkin jos on jo ennestään lapsi/lapsia.

Tuntui pahalta, kun suurimmaksi osaksi joka paikassa hehkutetaan raskautta ja sen ihanuutta, minulla oli vain kamala olo jatkuvasti, oli vaikea nauttia lainkaan odotusajasta.

Pelkäsin myös synnytystä kuollakseni. Kävin pelkopolilla synnytys sairaalassa, siellä kätilö otti minut vastaan ja kyseli mikä synnytyksessä pelottaa ja kertoi minulle synnytyksestä, synnytys vaihtoehdoista sekä kivunlievitys vaihtoehdoista. Lopuksi kävimme katsomassa synnytys salia ja mitä välineitä siellä on. Lopuksi hän kyseli minun toiveitani synnytyksen suhteen ja kirjasi niitä ylös. En kokenut tästä apua, toki minun pelkojani tuskin olisi mikään saanut rauhoittumaan.

Jäin kuukautta ennen suunniteltua poisjääntiä töistä sairaslomalle, koska olin niin kivulias, väsynyt ja ahdistunut. Yhtenä aamuna yksin kotona ollessani istuin sohvalla ja katsoin telkkaria, kunnes aloin haukkomaan henkeä, en pystynyt hengittämään kunnolla.

Säikähdin todella paljon ja päässäni mietin kaikki kauhu skenaariot, päätin soittaa hätäkeskukseen, sillä jos nyt menettäisin tajuni ei kukaan olisi tulossa kotiin vielä moneen tuntiin. Hätäkeskuksesta tarkisteltiin, olenko varma ettei synnytys ole käynnistynyt, ja kyllä olin varma, että siitä ei ollut kyse. Hetken päästä ambulanssi kuitenkin saapui ja hekin olivat käsityksessä, että synnytys olisi meneillään, kunnes selitin, että tässä ei siitä ole kyse.

Vitaaleissa kaikki näytti olevan kunnossa, mutta he päättivät viedä minut sairaalaan kuitenkin tarkastettavaksi. Sairaalassa otettiin verikokeita ja kuunneltiin keuhkoja. Selitystä ei löytynyt. Kuitenkin lääkäri päätti vielä konsultoida kardiologia olisiko tarpeen tutkia vielä sydän. Kardiologi pyysi tulemaan seuraavana aamuna sydän ultraan varmuudeksi. 

Seuraavana aamuna menin kardiologille ja hän oli varma, että ultrassa kaikki olisi varmasti hyvin. Kuitenkin hetken tutkittuaan, huomaa hän nestekertymää sydänpussissa, hän kysyy olenko ollut flunssassa lähiaikoina, en ollut. Kardiologi epäili minulla olevan sydänlihastulehdus ja sanoi, että pitää levätä, eikä saa rasittaa itseään. Hän laittoi vielä lähetteen uusinta ultraan muutaman viikon päähän. Ultrassa oli edelleen näkyvissä nestekertymää, mutta kukaan ei osannut sanoa mitään asiaan. Sain ohjeeksi synnytyksen jälkeen vielä käydä kontrollissa. 

Tämähän Tietenkin räjäytti kaikki pelkoni ja olo oli todella ikävä. 

Raskaus meni yli lasketun ja sain ajan käynnistykseen. Käynnistykseen mennessämme saimme kuulla, että tämä on vain tarkistus käynti, purskahdin itkuun, että en jaksa enää, vauvan on synnyttävä. Lääkäri suostui sitten kuitenkin laittaa pallonkin ja lähetti meidät kotiin odottelemaan sen irtoamista.

Supistukset alkoivat heti ja ne olivat kivuliaita, muutamien tuntien päästä pallonki lähti ja supistukset loppuivat kuin seinään. Soitin ohjeistuksen mukaan synnytys sairaalaan ja sanoivat, että tule tänne vain niin puhkaistaan kalvot. Paikalle päästyämme otettiin käyriä vauvasta ja lääkäri tuli lopulta ilmoittamaan, että kalvoja ei voida tänään puhkaista koska meillä on ihan täyttä, tulkaa aamulla takaisin niin hoidetaan silloin. Ei muuta kuin takaisin kotiin ja aamulla uusiksi.

Lääkäri tuli lupauksensa mukaisesti puhkaisemaan kalvot ja oksitosiini laitettiin tippumaan, supistukset olivat suhteellisen siedettäviä ja pärjäsin vielä tenssillä. Jossain kohtaa kivut alkoivat olla kuitenkin valtavat ja minut siirrettiin synnytys saliin ja sain ilokaasua, mutta sitä en pystynyt käyttämään koska siitä tuli niin huono olo. Lopulta suostuin epiduraaliin sillä kivut olivat jo niin hirveät, olin aivan varma, että en selviä.

Pelkäsin koko synnytyksen ajan aivan valtavasti ja lopulta kaikkien kipulääkkeiden ja epiduraalin jne. vaikutuksen alaisena olin niin pökerryksissä, että mietin vain tässäkö tämä oli, nytkö minä kuolen. Lopulta olin niin puuduksissa, että en voinut liikuttaa jalkojani lainkaan enkä tuntenut enää mitään ja äkkiä vauva olikin kiire saada ulos, huoneeseen tuli toinenkin kätilö ja lääkäri auttamaan, ponnistelin ja imukupillakin jouduttiin auttamaan ja vihdoin vauva oli siinä, sitä helpotuksen määrää kun se oli ohi, en voi sanoin kuvailla. 

Olimme sairaalassa 4 päivää kunnes kotiuduimme, ahdistus ja pelot alkoivat pikku hiljaa lievittymään, kun aloin huomaamaan, että tästä selvittiin. 

Kiitos jos jaksoit lukea!

Teksti eteni aika nopeasti ja paljon jäi kirjoittamatta, ehkä joskus kirjoitan lisää aiheesta.

Itse tykkäsin odotusaikana käydä lukemassa tietoa alla olevalla sivustolla.

Naistalo